Kirpparivinkki: ReStore Second Hand | Loppistips: ReStore Second Hand


kirpputori, lopptorg, loppis, kirppis

Kirppareilla kiertäminen on kyllä jännää puuhaa. Joskus tuntuu, että onni on matkassa ja löytyisi vaikka ja mitä ihanaa, toisinaan taas voi olla pitkäkin kausi, ettei oikein mitään kiinnostavaa osuu silmään. Itselläni oli aiemmin kausi, jonka aikana shoppailin lähes yksinomaan kirppareilla, kunnes silloisessa asuinkaupungissani kirpparien hinnat nousivat yhtäkkiä pilviin ja samalla tuntui, että yhä huonolaatuisempia tuotteitatuotiin myyntiin. Kiinnostus laantui itseasiassa vuosiksi, kunnes viime vuonna taas heräsi nokosiltaan. Koska arvelen, etten ole ainut, joka näinä kestävämpiin valintoihin tähtäävinä aikoina haluaisi suosia käytettyä muotia, päätin jakaa sinullekin tämän kirpparivinkin. Lopuksi vielä hiukan juttua siitä, miksi juuri minä liputan kirpputorien puolesta.

Det råder ingen tvekan om att det är spännande att gå på loppis samtidigt som det kan vara det mest frustrerande som finns. Vissa gånger skulle man hitta hur mycket fint som helst, medan man emellanåt råkar i någon sorts fyndtorka och ser absolut inget intressant.  Själv hade jag en period då jag shoppade nästan enbart på loppis, men ivern avtog i och med att priserna på loppis i min dåvarande hemstad steg medan kvaliteten på varorna som såldes verkade bli sämre och sämre. Intresset för att köpa second hand återvände egentligen först ifjol. Jag tror inte att jag är den enda som är intresserad av återvunnet mode i dessa tider för strävan efter hållbara val, så jag bestämde mig för att tipsa om ett toppenloppis i Vasa. Dessutom berättar jag varför just jag gillar loppisar.

kirpputori, lopptorg, loppis, kirppis
kirpputori, lopptorg, loppis, kirppis

Päästyäni jälleen kirppisshoppailun makuun olen löytänyt uuden suosikin, ReStore Second Hand-nimisen liikkeen.  ReStore sijaitsee ihan Vaasan keskustassa ja on näin ollen helpostilähestyttävä. Liikkeestä löytyy aikuisille sekä vaatteita, kenkiä että asusteita. Osa tuotteista on hinnoiteltu enemmänkin kategoriassa "vintage", mutta myös ihan kirpparihintaisten tuotteiden määrä on suuri.

I och med loppisshoppingen har jag hittat en ny favorit, ReStore Second Hand. Butiken ligger mitt i Vasa centrum, vilket innebär att det är behändigt att ta sig en sväng dit. Butiken var en riktigt positiv överraskning  från första början och det kändes som att jag skulle ha kunnat bära hem ungefär varannan vara som jag såg. Tur att förståndet tog över före det var för sent!

kirpputori, lopptorg, loppis, kirppis

Asia, joka minut ensikäynnillä lumosi, oli paikan siisteys. En ole koskaan ollut noin raikkaalla ja siistillä kirpparilla, jossa tavaroita on helppo katsoa. Myös tuotteiden kunto oli positiivinen yllätys. Liikkeen yleisolemus on fressi ja nuorekas. Perfektionistin sielua hivelee myös se, että iso osa vaatteista katutasossa on aseteltu esille värin mukaan.

I affären kan man alltså hitta kläder, skor och accessoarer för vuxna. Vissa varor är prissatta i kategorin "vintage", men en stor del av allt är i priskategorin "loppis". Det som imponerade mig mest var hur snyggt och fräscht allt var. Själva affärsutrymmet var otroligt prydligt, vilket bidrog till att det var lätt att se på varorna. Också skicket på kläderna var en positiv överraskning.

kirpputori, lopptorg, loppis, kirppis

Lisäksi sisustuksessa on kiinnitetty huomiota yksityiskohtiin ja ainakin omalla kohdallani tuollaiset näennäisesti pikkuseikat vaikuttavat asiakaskokemukseen oleellisesti. Alakerrassa on runsaasti hieman vähemmän lajiteltuja vaatteita, mutta sielläkin yleisilme jatkuu siistinä ja selkeänä.

De små detaljerna i inredningen bidrar också till en mera trivsam miljö, vilket jag personligen uppskattar otroligt mycket. 

kirpputori, lopptorg, loppis, kirppis
kirpputori, lopptorg, loppis, kirppis

Katutaso koostuu kolmesta huoneesta, joista yksi on pyhitetty miestenvaatteille. Tältä puolelta tuntuu myös aina löytyvän ihan hulluna farkkuja. Olen itse asiassa ostanut kahdetkin Leviksen farkut juuri täältä, toiset niistä oletkin ehkä nähnyt postauksessa, jossa kerron vinkkini farkkujen kavennukseen.

Affärsutrymmet består av tre rum i gatuplan och ett större rum i källaren. Perfektionisten i mig njuter av att se på de färgkoordinerade klädräcken i det största rummet på gatuplan. På gatuplan finns också ett rum som helgats för herrkläder. Där verkar det alltid finnas jeans att fynda. Har faktiskt köpt två par här själv, de ena av dem har du kanske redan sett i inlägget om hur jag syr in jeans.


kirpputori, lopptorg, loppis, kirppis
kirpputori, lopptorg, loppis, kirppis

Viisi syytä shoppailla kirpputoreilla Fem orsaker till att shoppa på loppis

1. Ekologisuus 
Det är ekologisk.
2. Taloudellisuus. Nämä ensimmäiset ovat varmasti monelle itsestäänselviä mutta myös merkityksellisiä näkökulmia. 
Det är ekonomiskt. De två första aspekterna är säkert självklara för många, men antaglien också betydelsefulla.
3. Yksilöllisyys. Tämä on ainakin itselleni tärkeä seikka. Kirpputoreilta voi löytyä monenlaisia aarteita, jotka istuvat juuri omaan tyyliin ja joita ei joka nurkalla tule vastaan. Joku voisi ajatella, että kirpputorivaatteisiin pukeutuva henkilö on aina hiukan "last season" tai tyyli hukassa, mutta itse näkisin sen niin, että kirppisvaatteisiin sonnustaunut henkilö voi edustaa niin klassista pukeutujaa kuin edelläkävijää. Lisäksi oman tyylinsä voi kadottaa yhtä hyvin pikamuotiliikkeeseen kuin kirpparillekin. Ennakkoluulot kannattaa siis ehdottomasti heittää romukoppaan! 
Individualism. Det här är viktigt för mig. På loppis kan man hitta skatter som passar den egna stilen och som inte alla har. Nu tänker någon kanske att den som shoppar på loppis alltid är lite "last season" eller som inte riktigt har någon stil. Det undertecknar jag inte, utan har kon stateterat att loppiskläder kan passa såväl i en klassisk stil som i en föregångares stil. Dessutom är det nog lika möjligt att tappa sin stil i en snabbmodebutik som på ett loppis. Släng alltså dina eventuella fördomar! 
    kirpputori, lopptorg, loppis, kirppis

    4. Luovuus ja muokattavuus. Kirppiksillähän ei ole yleensä samasta vaatteesta rajattomasti koko- tai värivaihtoehtoja. Sen sijaan jotkin vaatteet inspiroivat muokkaamaan niitä uuteen uskoon. Pienilläkin muutoksilla voi saada aikaan isoja eroja. Tuunaamisessa mielikuvitus on rajana!
    Möjligheter till kreativitet och anpassning. För det mesta finns det inte flera storlekar av samma plagg. Däremot kan man hitta kläder som man kan inspireras att bearbeta och anpassa till en mera aktuell stil. Små förändringar kan skapa förvånansvärt stor skillnad. Bara fantasin är din gräns!

    5. Laatu. Tämähän ei missään tapauksessa päde kaikkiin kirpputorikamppeisiin, vaan vaatii hiukan silmää ostajalta. Jos vaate, joka lapun perusteella on otettu käyttöön vuosikymmeniä sitten, on kestänyt siistin näkösenä tähän päivään asti, säilyy se varmasti hyvänä minullakin, kunhan huollan sitä asianmukaisesti. 

    Kvalitet. Det här är absolut ingen självklarhet som passar in på alla loppisvaror, utan kräver lite öga av kunden. Men jag tänker så, att om ett plagg som enligt tvättlappen har tagits i bruk för några decennier sedan ser fräsch och snygg ut idag kommer det att hålla även i mitt bruk bara jag tar väl hand om det. 
     Mitä mieltä sinä olet kirpputoreista? Onko sinulla aiheeseen liittyen ohittamattomia vinkkejä?
    Vad tycker du om loppisar? Har du några oslagbara tips gällande loppisshopping?

    kirpputori, lopptorg, loppis, kirppis
    kirpputori, lopptorg, loppis, kirppis







    Kommentit

    Suositut tekstit